Tiistaina 01.08. Täysikuu muodostuu Vesimiehen merkissä asteluvulla 09°16. Vesimiehen merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Leijonan merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia ja Täydenkuun teemaan liittyy juurikin tasapainon löytäminen näiden kahden vastakkaisen energian välillä.
Kun Täysikuu muodostuu Vesimies-Leijona –akselilla huomio kiinnittyy yhteisöllisten tavoitteiden saavuttamiseen yksilöntasolla tehtävien toimien ansiosta. Vesimies-energia keskittyy kollektiivisten päämäärien eteenpäin viemiseen. Tämä tähtäimessään hän on valmis uudistuksellisiin muutoksiin. Leijona puolestaan etsii itselleen kunniaa omalla aloitteellisuudellaan. Me kaikki voimme vaikuttaa yksilön tasolla omilla teoillamme (Leijona) yhteisölliseen (Vesimies) hyvinvointiin. Tästä ajankohtaisena esimerkkinä olkoon laajat maastopalot ilmastonmuutoksen seuraamuksena eteläisessä Euroopassa. Täydenkuun energia vaatii aina keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole koskaan pitkään toimiva vaihtoehto.
Täydenkuun aspektit
Täydenkuun aikaan Härän merkissä vaikuttava Jupiter tekee Kuulle 4° tarkkaa neliötä. Voit kokea hyvänolon tunnetta ja halua olla monessa mukana. Kiire ehtiä kaikkiin tapahtumiin ja mielenkiintoisiin kohtaamisiin voi tuoda mukanaan omia haasteita, kuten esimerkiksi liiallinen syöminen, alkoholinkäyttö tai ruuan hotkiminen. Överiksi vetäminen voi näyttäytyä kohtuuttomana kulutuksena, joten vältä turhaa shoppailua. Mieliala voi muuttua nopeasti ja voit kokea päättämättömyyden tunnetta. Jupiterin vaikutuksesta optimistinen suhtautuminen lisääntyy niin paljon, että voit jopa huomata laskevasi omia vaatimuksiasi ennen kaikkea ihmisten suhteen. Ole siis tarkkana ja äläkä usko sokeasti kaikkea. Näin vältyt myös ikäviltä seurauksilta. Jupiter neliö Kuu –energiaa on hyvä purkaa humanitääriseen työhön ja muiden auttamiseen.
Muut Täydenkuun aikaan vaikuttavat aspektit
Täydenkuun muodostuessa Kalojen merkissä vaikuttava Saturnus tekee Neitsyen merkissä vaikuttavalle Merkuriukselle tarkkaa oppositiota. Ajatukset saattavat olla nyt normaalia synkempiä ja itsetunto on maassa, mikä heijastuu myös tapaan kommunikoida. Mielen vakavuus nostattaa halua vetäytyä omiin oloihin. Se voi tuntuakin nyt parhaimmalta vaihtoehdolta. Saturnuksen ja Merkuriuksen opposition vuoksi voit kokea vaikeutta ilmaista itseäsi ymmärrettävällä tavalla. Vastavuoroisesti voit kokea keskustelukumppanisi ymmärtämisen haastavaksi. Tuntuu kuin puhuisitte eri kieltä. Tämä ymmärryksen puute tekee tietenkin yhteistyökuvioista vaikean. Parisuhteen sisäinen vuorovaikutus on tässä ajassa myöskin haastavaa. Jos koet esimerkiksi opintojen junnaavan paikoillaan, salli itsellesi pieni tauko. Muutaman päivän kuluttua Saturnuksen ajatusta häiritsevä vaikutus on jo ohi ja ymmärrys toimii taas normaalisti. Saturnus oppositio Merkuriuksen nostattaman pessimistisen suhtautumisen vuoksi kannattaa välttää parin päivän aikana tärkeiden päätösten tekoa. Sopimusten allekirjoittaminen ja suurien investointien kohdalla kriittisyydestä huolimatta virheiden mahdollisuus on nyt normaalia suurempi.
Leijonan merkissä perääntyvän Venuksen ja Härän merkissä vaikuttavan Uranuksen välillä muodostuu Täydenkuun aikaan 4° neliö. Tämä aspekti haastaa parisuhteiden dynamiikkaa. Nyt koetellaan etenkin jo entuudestaan huteralla pohjalla olevien parisuhteiden kestävyyttä. Hermostuneisuutta ja levottomuutta nousee pintaan ennen kaikkea yllättävien ja ennalta aavistamattomien tilanteiden vuoksi. Moni kokee nyt suurta tarvetta saada itselleen tilaa ja aikaa omille jutuilleen, mikä voi johtaa entistä enemmän etääntymiseen ja vieraantumiseen omasta kumppanista. Tämä osaltaan vaikeuttaa kumppanien välistä kiintymyksen osoittamista ja vastaanottamista. Uranuksen neliö Venukselle voi tuoda mukanaan odottamattoman käänteen rakkaudessa. Venuksen perääntyessä huomio kiinnittyy rakkauden laatuun ja määrään, mutta myös arvomaailmaan. Saatko suhteessasi riittävästi rakkautta? Ottaako kumppanisi vastaan antamasi rakkauden? Kohtaavatko teidän arvomaailmanne? Yllätyksellinen herääminen voi tapahtua myös rakastumisena uuteen ihmiseen tai entiseen kumppaniin. Uranuksen neliö Venukselle herättää odottamattomia tunteita ja ajatuksia rakkaudesta, romantiikasta ja arvomaailmasta. Myös yllätykselliset taloudelliset muutoksen ovat nyt mahdollisia. Ole siis tarkkana oman kulutuksesi kanssa ja vältä impulsiivista ostamista. Venuksen ja Uranuksen neliö tarkentuu 09.08.
Jupiterin ja Neitsyen merkissä vaikuttavan Marsin tarkka trini nostattaa halua ottaa riskejä. Tuntuu, kuin mitä tahansa teetkin, se tulee onnistumaan. Ja kyllä, Jupiterin ja Marsin välinen trini on voittajan aspekti. Mutta samaan aikaan taivaalla muodostuu edellä mainittu Saturnuksen ja Merkuriuksen välinen oppositio, mikä vie osansa Jupiterin ja Marsin välisen trinin loistosta. Osalle kuitenkin riskinotto kannattaa. Näin etenkin, jos aikomuksesi on pyyteetön. Nyt kannattaa ainakin ottaa ensimmäisiä askeleita uutta kohti, sillä vaistoat kyllä intuitiivisesti oikeat polut ja reitit, joita pitkin kulkea. Varsinaiset päätökset suosittelisin tekemään vasta kun Saturnuksen ja Merkuriuksen haastavan aspektin vaikutus on hälventynyt mutta Jupiterin ja Marsin suotuisa vaikutus on vielä havaittavissa. Tämä ajankohta on 07.08. lähtien.
Täydenkuun vaikutusalueet ja affirmaatiot
Voimakkaimmin tämä Täysikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 05°-13° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Täysikuu aktivoi nyt 28.07.-05.08. syntyneen Leijonan kartalla parisuhdeteeman, 29.10.-05.11. syntyneen Skorpionin kartalla kotiin liittyvät teemat, 25.01.-02.02. syntyneen Vesimiehen kartalla egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat sekä 26.04.-03.05. syntyneen Härän kartalla työteeman.
Täydenkuun affirmaation teemat ovat nyt ystävyys, aatteellisuus, samanhenkisyys, kollektiivinen yhteys ja vapaus.
Täysikuu Vesimiehen merkissä 09°16 tiistaina 01.08. klo 21:32 EET/EEST*.
Edellinen kuunvaihe: Uusikuu Ravun merkissä 17.07.2023
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Join the discussion One Comment