Skip to main content

Uusikuu Skorpionin merkissä 13.11.2023 – Vaikka väkisin rautalangasta vääntäen

By 09.11.2023Astrologia

Maanantaina 13.11. Uusikuu muodostuu Skorpionin merkissä asteluvulla 20°44. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus.

Uusikuu Skorpionin merkissä

Kun Uusikuu muodostuu Skorpionin merkissä on aika kiinnittää huomio kehitystä tai muutosta tarvitseviin asioihin. Muutos ja kehitys ovat väistämättömiä, sillä elämä on kokonaisuudessaan kasvuprosessia. Uudistumista tapahtuu koko ajan kehollisellakin tasolla vaikka emme sitä välttämättä huomaakaan. Näin myös ajatukset, ymmärrys sekä asennoituminen erilaisiin asioihin, joita kohtaamme päivittäin tai harvemmin, muuttuu ja elämä mukautuu huomaamatta näiden mukaan. Skorpioni Uudenkuun aikaan voimme kohdata asioita, jotka vaativat meiltä perusteellisempaa harkintaa. Nämä voivat olla asioita, jotka ovat meille jo entuudestaan tuttuja, ja silloin meidän tulisi tarkastaa mitä niistä tämän päivän valossa ajattelemme. Tai kyse voi olla teemasta, joka ei ole meille entuudestaan tuttu. Silloin pohdintaan liittyy paljolti myös teemaan tutustumista, ehkä perinpohjaista kartoitustakin, mikä on erittäin tyypillistä Skorpionin ajalle. Voit huomata normaalia suurempaa tarvetta kontrolloida tilannetta tai oppia hallitsemaan uutta elämäntilannetta tai –aluetta. Skorpioni-Uusikuu tuo usein mukanaan suuria muutoksia, jotka voivat heijastua myös talouteen tai tunne-elämän puolelle.

Uudenkuun aspektit

Uudenkuun aikaan Mars tekee Skorpionin merkissä 1° tarkkaa yhtymää Aurinko-Kuulle tehden olon rohkeaksi ja innokkaaksi. On helppo olla aloitteellinen. Halu startata jotain omien toiveiden mukaista on nyt suuri. Intohimoisuus ei kohdistu vain toiveiden toteuttamiseen. Myös ihmissuhteet hyötyvät tästä energiasta. Varo kuitenkin liian voimakasta impulsiivisuutta. Marsin yhtymä Kuulle kasvattaa kärsimättömyyttä ja näiden planeettojen yhtyessä Skorpionin merkissä reagoinnista voi tulla harkitsemattoman rajua. Kontrollin puute sekä alitajunnasta nousevat reaktiot, mutta myös nopeasti toimivat refleksit, tuovat toimintaan aggressiivisen sävyn. Tämän energian alla on suuri loukkaantumisvaara, joten olethan varovainen kuumien aineiden ja terävien esineiden kanssa. Myös liikenteessä on syytä olla normaalia valppaampi. Sisäinen levottomuus vaikeuttaa rentoutumista, mutta fyysinen tekeminen, liikkumisesta siivoamiseen, auttaa tämän hektisen energian tasoittamisessa.

Samaan aikaan Uranus aktivoi Härän merkistä käsin Aurinko-Kuuta tarkassa oppositiossa tuoden mukanaan mielialan vaihtelua ja välinpitämättömyyden tai ulkopuolisuuden tunnetta. Tarve irrottautua kahlitsevilta tuntuvista energioista on nyt suuri. Itsenäisyys ja omaehtoisuus houkuttaa, vaikka samalla voit tuntea suurta epävarmuutta. Uranuksen ja Kuun välinen oppositio näyttäytyy usein stressinä ja hermostuneisuutena. Myös mielipide voi poukkoilla äärimmäisyydestä toiseen tämän energian vallitessa. Tarve muutokseen on kuitenkin niin suuri, että voit toimia epätyypillisesti ja spontaanisti. Uraaninen kapinahenki pistää kärsivällisyyden koetukselle. Mitä todennäköisemmin joudut kuitenkin malttamaan mielesi, sillä odottamattomat tapahtumat ja äkilliset muutokset vaativat nyt joustavuutta ja sopeutumiskykyä.

Kalojen merkissä vaikuttavan Neptunuksen 4° tarkka trini Aurinko-Kuulle herkistää tunnelmaa ja herättää haaveilemaan paremmasta huomisesta. Mielikuvitus on vilkasta, mikä kutsuu luovan toiminnan äärelle. Uusi inspiraatio voi innostaa ja tuottaa läpimurron luovassa projektissa, joka on takkuillut viime aikoina. Neptunuksen suotuisa kulma Kuulle nostattaa empaattista energiaa, joten on helppo olla välittävä ja myötätuntoinen. Tämä energia suosii kaikenlaista hyväntekeväisyyttä. Muiden auttaminen on nyt todella palkitsevaa, olivatpa kohteesi ystäviä tai tuntemattomia, läheltä tai kaukaa. Myös luonnonsuojelu, eläinten tai kasvikunnan puolesta puhuminen voi tulla itsellesi tärkeäksi tehtäväksi. Vaistot herkistyvät ja osaat automaattisesti toimia ja reagoida oikealla tavalla.

Muut Uudenkuun aikaan vaikuttavat aspektit

Jousimiehen merkissä vaikuttavan Merkuriuksen ja Vaa’an merkissä vaikuttavan Venuksen välillä muodostuu Uudenkuun aikaan tarkka sekstiili. Tämä energia kutsuu pitämään hauskaa ja olemaan hilpeässä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen innostaa. Voit tuntea harmonian tunteen ottavan entistä enemmän tilaa stressiltä. Nyt on hyvä hetki chillailla ystävien seurassa. Venuksen ja Merkuriuksen suotuisa kulma kutsuu ilmaisemaan rakkautta ja kiintymystä. Jos tarvitset apua, voit huomata, että palvelusten pyytäminen ja saaminen sujuu nyt helposti. Tämän energian saattelemana on myös helppo löytää kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja sekä selvittää konflikteja. Tämä hyödyntää yhteiselon lisäksi myös liiketoimintaa. Kalojen merkistä käsin Saturnus tekee vielä väljää neliötä Merkuriukselle, mikä voi epävarmuutta nostattaen heikentää Venuksen ja Merkuriuksen välillä vallitsevan harmonisoivan energian vaikutusta. Merkuriuksen ja Venuksen välinen sekstiili tarkentuu 15.11.

Uranuksen 1° tarkka oppositio Marsille tuo mukanaan impulsiivisuutta. Myös pitkään pidätellyt vihan tunteet voivat purkautua tämän energian myötä, etenkin kun Uusikuu aktivoi planeettojen välisen opposition. Reagointi tapahtuu nyt uraanisen yllättävänä purkausena. Koska kyse on oppositiosta, voit myös joutua odottamattoman ryöpyn kohteeksi. Energia on erittäin hermostunutta ja räjähdysaltista. Nyt on siis hyvä miettiä kahdesti ennen kuin reagoi. Uranuksen oppositio Marsille aktivoi toimimaan epätyypillisellä, ennennäkemättömällä tai ainakin normaalista poikkeavalla tavalla. Nyt on siis hyvä aloittaa jotain uutta. Vältä kuitenkin toimimasta liian radikaalilla tai kapinoivalla tavalla. Harkitsemattomuus tulee kostautumaan vähintäänkin turhautumisena, pahimmassa tapauksessa jopa raskaana takaiskuna.

Samaan aikaan Neptunus tekee Marsille 3° tarkkaa sekstiiliä. Aistikkuus on nyt huipussaan, mikä lisää romanttisten kohtaamisten mahdollisuutta. Neptunuksen sekstiili Marsille rauhoittaa energiaa, mikä tasapainottaa Uranuksen sähäkkää vaikutusta. On helppo aistia toisten toiveet ja niiden täyttäminen tuottaa mielihyvää. Tämä kasvattaa halua aktivoitua hyväntekeväisyyden saralla. Kohteena voivat olla kaltoin kohdelluiden auttaminen tai oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen. Myös aktiivinen toiminta henkisissä piireissä voi innostaa. Tämä on ylipäätään oman elämänkatsomuksellisen totuuden löytymisen aikaa. Edellä mainitun lisäksi myös luova toiminta on nyt erittäin antoisaa, etenkin jos siinä yhdistyy musiikki ja liikkuminen. Neptunuksen ja Marsin välinen sekstiili tarkentuu 17.11.

Uudenkuun vaikutusalueet ja affirmaatiot

Voimakkaimmin tämä Uusikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 18°-25° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Uusikuu Skorpionin merkissä aktivoi 10.-17.11. syntyneen Skorpionin kartalla egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat, 07.-14.02. syntyneen Vesimiehen kartalla työteeman, 09.-16.05. syntyneen Härän kartalla parisuhdeteeman ja 11.-18.08. syntyneen Leijonan kartalla kotiin liittyvät teemat.

Uudenkuun affirmaation teemat ovat nyt uudistuminen, syvälliset muutokset sekä transformaatio ja seksuaalisuus.

Uusikuu Skorpionin merkissä 20°44 maanantaina 13.11. klo 11:27 EET/EEST*.

Edellinen kuunvaihe: Täysikuu Härän merkissä 28.10.2023

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).