Lauantaina 24.10. Merkurius aloittaa perääntymisen Skorpionin merkissä asteluvulla 20°59. Merkuriuksen varsinainen perääntyminen päättyy tällä erää 13.11. Merkurius vaikuttaa silloin Skorpionin merkissä asteluvulla 05°02. Perääntymisen varjovaihe kestää vielä 30.11. asti, jolloin Merkurius on saavuttanut perääntymisliikkeensä aloituspisteen. Varjovaihe alkoi 04.10.

Kun Merkurius perääntyy …

Merkurius hallitsee astrologisesti vuorovaikutusta, ajattelua ja keskittymiskykyä, liikkumista sekä sopimuksia. Merkuriuksen perääntyessä on syytä kiinnittää normaalia enemmän huomiota vuorovaikutukseen ja varmistaa, että itse ymmärtää kuulemansa ja tulee myöskin ymmärretyksi haluamallaan tavalla. Koska Merkuriuksen perääntyminen yhtäältä hidastuttaa mielen liikkuvuutta sekä ymmärrystä ja toisaalta lisää hajamielisyyttä, yksityiskohtien huomioiminen on tänä aikana haasteellista. Tästä syystä kannattaa olla erityisen varovainen esimerkiksi sopimuksia allekirjoittaessa ja tietoisesti panostaa perusteellisuuteen sekä tarkkuuteen. Tämän jakson aikana allekirjoitetut työ- ja muut sopimukset ovat harvoin pitkäaikaisia. Sama pätee tietenkin myös suullisiin sopimuksiin. Jos et pysty siirtämään sopimuksen allekirjoittamista Merkuriuksen perääntymisen päättymisen jälkeiseen aikaan, varmista siis normaalia huolellisemmin, että olet ymmärtänyt, mihin kyseisessä sopimuksessa sitoudut. Jos mahdollista, pyydä harkinta-aikaa tai ainakin aikaa tutustua rauhassa sopimuksen yksityiskohtiin. Muista kuitenkin, että sopimuksen lyhytaikaisuus voi olla toisinaan tarkoituksenmukaistakin. Pyri välttämään tänä aikana myöskin suuria kauppoja kuten esimerkiksi asuntokauppoja, teknisten laitteiden ja kulkuvälineiden ostoja sekä myyntejä. Tekniikka takkuilee usein juurikin perääntymisen alku- ja loppuvaiheessa, varsinkin muutamaa päivää ennen Merkuriuksen liikkeen suunnanmuutosta. Jos matkasi osuu Merkuriuksen perääntymisen aikaan, varaudu myöhästymisiin ja peruutuksiin.

Perääntyvä Merkurius on hyvä käyttää menneen läpikäymiseen. Se on oivallinen aika tehdä esim. veroilmoitusta sekä käydä läpi rästiin jääneitä paperitöitä tai siivota kaappeja turhasta tavarasta.

Perääntymisen aikana Merkuriuksen energiaan vaikuttavat aspektit

Kun Merkuriuksen perääntyvä vaihe alkaa, se aktivoituu Leijonan merkissä vaikuttavan Jupiterin neliöllä. Voit tuntea ajatusten käyvän ylikierroksilla, kun ideoit jännittäviä ja suuria suunnitelmia. Optimistisella asenteella voit saavuttaa mitä tahansa, mutta varo lupaamasta enemmän kuin voit antaa. Innostuksen virratessa suonissasi on varmasti vaikeaa kieltäytyä tehtävistä ja projekteista, mutta sinun tulisi nyt tarkistaa, että aikasi ja resurssisi sallivat kaiken. Ajatukset ja sanat soljuvat nyt kuin itsestään. Vaikka koetkin suurta mielihyvää vaihtaessasi mielipiteitä muiden kanssa, voit huomata puhuvasi ennen kuin ajattelet. Näin saatat lipsauttaa jotain tietoa ennenaikaisesti tai suostua asioihin, jotka kuulostavat mitä parhaimmilta sillä hetkellä, mutta muuttuvat myöhemmin monimutkaisiksi ja haastaviksi. Uteliaisuutesi vie sinut varmasti mielenkiintoisten asioiden äärelle, mutta haasteeksi muodostunee kuitenkin ajatusten järjestyksessä pitäminen, kun mielesi pomppii kiehtovasta asiasta toiseen. Nyt on syytä kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota yksityiskohtiin. Näin varsinkin jos olet allekirjoittamassa sopimuksia. Suuren kuvan huumassa voit helposti unohtaa tärkeät yksityiskohdat. Tärkeät päätökset tulisi siksi siirtää ajankohtaan, jolloin ajattelet selkeämmin.

Vain kaksi päivää myöhemmin perääntyvä Merkurius saavuttaa Leijonan merkissä vaikuttavan Marsin vaikutuspiirin. Planeettojen välillä muodostuu nyt neliö. Voit huomata ajattelun muuttuvan hätäiseksi ja hermostuneeksi. Voit huomata reagoivasi normaalia äkkipikaisemmin ja aggressiivisemmin. Tämän energian vaikuttaessa sinulla on taipumusta kiirehtiä päätöksenteossa, tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ja sanoa vääriä asioita tai oikeita asioita väärään aikaan ja väärässä paikassa. Lienee itsestään selvää, että tämä voi johtaa erimielisyyksiin, riitoihin ja jopa avoimeen vihamielisyyteen. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea ihmissuhteisiin, mutta voi aiheuttaa ongelmia kaikkialla, missä olet vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Keskity kuuntelemaan tarkasti mitä sinulle sanotaan ja harkitse kaksi kertaa mitä itse haluat sanoa. Vältä kaikenlaisia päätöksiä ja jos suinkin mahdollista, siirrä neuvottelut myöhäisempään ajankohtaan. Levottomuus ja hermostuneisuus vaikeuttaa asioihin keskittymistä, mikä puolestaan turhauttaa. Impulsiivisuus ja ylikuumentunut mielentila voivat eskaloittaa tilanteita hyvin herkästi. Provosoitumisen vaara on nyt erittäin suuri. Etsi sen sijaan itsellesi turvallinen kanava, jossa voit hallitusti purkaa turhautumistasi.

Vajaan viikon ennen perääntymisensä päättymistä Merkurius saavuttaa Vesimiehen merkissä vaikuttavan Pluton vaikutusalueen. Planeettojen välillä muodostuu 08.11. neliö. Kaipaat nyt intensiivistä vuorovaikutusta ja siksi pinnallisuus tai joutavuuksista puhuminen ei sinua tällä hetkellä tyydytä. Ajatukset suuntautuvat syvällisiin teemoihin. Tämä aspekti on otollista maaperää ääriajattelulle ja salaliittoteorioille. Pidä siksi myös huoli siitä, ettet ajaudu äärimmäisiin tai pakottaviin menetelmiin ajatustesi ilmaisemisessa. Todennäköisesti kohtaat muutenkin kritiikkiä ja vastustelua omaa kantaasi esille tuodessasi. Älä kuitenkaan lähde pakottamaan omaa mielipidettäsi väen väkisin muille, sillä tilanne voi kääntyä lopulta itseäsi vastaan. Kina- ja väittelytilanteissa joudut ehkä puolustuskannalle, mutta on tärkeää, ettet anna taisteluhenkisyytesi ajaa itseäsi nurkkaan ja vaikeuttaa asioita entisestään. Pidä mielesi avoimena ja uskalla kyseenalaistaa myös omia ajatuksiasi. Näin voit oppia uutta ja löytää toimivamman tavan ilmaista itseäsi. Merkuriuksen perääntymisen päättyessä Pluton neliö on 2° tarkka.

Hyvä muistaa …

Perääntyvän Merkuriuksen aikana kannattaa muistaa, että mahdollisuuksien rajoissa ratkaisun tekoa on hyvä siirtää tuonnemmaksi. Perääntymissyklin päätyttyä tulet näkemään asiat eri valossa ja silloin tekisit mitä suuremmalla todennäköisyydellä toisenlaisen ratkaisun. Jos mahdollista, odota aina varjovaiheen päättymiseen yli, tämän perääntymisen kohdalla 30.11. asti.

Edellinen Merkuriuksen perääntymisvaihe: Perääntyvä Merkurius 29.06.2026

Perääntyvän Merkuriuksen energioita myös Astrologian äärellä -striimissä 07.10.2026

Leave a Reply

Share