Skip to main content

Uusikuu Oinaan merkissä 12.04.2021

By 02.04.2021Astrologia

Maanantaina 12.04. Uusikuu muodostuu Oinaan merkissä 22°25. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Oinaan merkissä on hyvä käyttää henkilökohtaisiin päämääriin sitoutumiseen. Nyt on aika olla rohkea ja innovatiivinen. Kokeile jotain uutta, sillä Uusikuu Oinaan merkissä antaa sinulle itsevarmuutta. Oinaan määrätietoinen asenne auttaa sinua uuden edessä.

Uusikuu Oinaan merkissä 12.04.2021

Uusikuu Oinaan merkissä kiinnittää huomiomme itseemme. Meillä on nyt loistava mahdollisuus uudistaa ja hioa tervehenkistä suhtautumista itseämme kohtaan. Voimme keskittyä itsemme kehittämiseen tekemällä vakaalla pohjalla olevia realistisia suunnitelmia. Joillakin tämä voi tarkoittaa Oinaan merkkiin sopivaa fyysistä harrastusta, toisilla tämä voi olla oman tahdonvoiman kehittämistä. Kehitysaskeleet voivat olla pieniä tai suuria, juuri oikeassa suhteessa omaan tilanteeseen sopeuttaen. Uusikuu Oinaan merkissä avaa kaikkein voimakkaimmin uuden aloittamisen energiaa. Nyt kannattaa siis seurata sisäistä impulssia ja uskaltaa rikkoa omia rajoja. Tärkeää on aktivoitua itse eikä jäädä odottamaan muiden toimintaa.

Uudenkuun aspektit

Uudenkuun energia aktivoituu Oinaan merkissä Venuksen 4° ja Merkuriuksen 8° tarkoilla yhtymillä. Tämän lisäksi Kaksosen merkissä vaikuttava Mars tekee Aurinko-Kuulle 1° tarkkaa sekstiiliä ja Vesimiehen merkissä vaikuttava Jupiter energisöi Aurinko-Kuun 3° tarkalla sekstiillä. Mars ja Venus ovat Uudenkuun aikaan 3° sekstiilissä. Tämä Uusikuu suosii fyysistä toimintaa.Puhe on nyt oinasmaisen spontaania ja suorasukaista. Oikeat, tilanteeseen sopivat sanat löytyvät vaistonvaraisesti. On helppo ilmaista itseään selkeästi ja ymmärrettävästi. Toiminta on ennen kaikkea rohkeaa ja luottavaista. Yhteistyöhalun ja diplomatian myötä kompromissi löytyy vaivatta vaikeissakin tilanteissa.

Kauriin merkissä vaikuttava Pluto tekee 4° tarkkaa neliötä Aurinko-Kuulle ja tarkkaa neliötä Venukselle. Pluton neliö tuo mukanaan haasteita. Pinnalle voi nousta esim. pelkoa kohdata tilanteita tai seistä oman mielipiteensä takana. Kyse voi olla parisuhteessa voimien mittelöinnistä tai välien selvittelystä. Kumman tarpeet ovat tärkeämmät? Venus symbolisoi myös rahaa, joten tämä kuvio voi näyttäytyä tukalana taloudellisena tilanteena, jossa on tärkeää pitää puoliaan. Jos olet lainanut jollekulle rahaa, nyt on aika vaatia takaisinmaksua.

Muut vaikuttavat aspektit

Uudenkuun aikaan Kalojen merkissä vaikuttava Neptunus energisöi Kaksosen merkissä vaikuttavan Marsin 3° tarkalla neliöllä. Samaan aikaan Vesimiehen merkissä vaikuttava Jupiter tekee Marsille 2° tarkkaa triniä. Neptunuksen neliö Marsille herättää epäluuloa. Siksi onkin erittäin tärkeää pitää oma pöytä puhtaana ja välttää kaikkea kieroilua. Tämä energia voi ilmentyä myös pettymyksenä ja turhautumisena. Pettymyksen kohdatessasi pyri ottamaan asiasta välimatkaa. Tämän jälkeen voit nähdä, oliko odotuksesi kenties liian korkealla vai johtuiko epäonnistuminen jostain muusta seikasta. Jupiterin trini Marsille lupaa kekseliäisyyttä ja luottavaa mieltä uusien ratkaisujen löytämisessä.

Uudenkuun vaikutusalueet ja rituaalit

Voimakkaimmin tämä Uusikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 18°-26° johtavissa merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris). Uusikuu tekee nyt yhtymää 07.-15.04. Oinaan merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat, neliötä 08.-16.01. Kauriin merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 09.-18.07. Rapu merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 10.-19.10. Vaa’an merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt tahdonvoima, energiataso ja elinvoima, johtajuus ja aloitekyky.

Uusikuu Oinaan merkissä 22°25 maanantaina 12.04. klo 05:31 EET/EEST*.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).