Skip to main content

Uusikuu Kalojen merkissä 02.03.2022

By 28.02.2022Astrologia

Keskiviikkona 02.03. Uusikuu muodostuu Kalojen merkissä 12°07. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Kalojen merkissä muistuttaa meitä suvaitsevaisuudesta ja universaalista rakkaudesta kaikkea elävää kohtaan.

Uusikuu Kalojen merkissä 02.03.2022

Uusikuu Kalojen merkissä herättää meitä suhtautumaan ympärillämme olevaan epäitsekkäästi. Empatiamme kohdistuu nyt niin sotaa pakeneviin kuin muuten apua tarvitseviin kanssaihmisiin. Voimme kokea pyyteetöntä auttamisen tarvetta, siksi lähimmäisten auttaminen omien mahdollisuuksien mukaan nousee monelle tärkeäksi tehtäväksi. Kysymys elämän tarkoituksesta ja oman henkisen suuntaviivan löytäminen aktivoituu Uudenkuun muodostuessa Kalojen merkissä. Unimaailma voi olla normaalia vilkkaampaa. Kalat-Uusikuu on luonteeltaan levoton, joten nukahtaminen voi olla osalle vaikeaa tai uni voi olla etenkin muutamana yönä ennen Uudenkuun muodostumista katkonaista. Meditointi ja rentoutusharjoitukset voivat tuoda näissä tilanteissa apua. Uusikuu Kalojen merkissä on hyvää aikaa aloittaa luova projekti.

Uudenkuun aspektit

Uudenkuun aikaan Jupiter tekee 2° tarkkaa yhtymää Aurinko-Kuulle tuoden mukanaan avoimuutta ja optimismia. Tämä on suotuisaa aikaa niin taloudelliselle kuin henkisellekin kasvulle. Nyt on kuitenkin syytä tarkkailla omaa toimintaa, jotta Jupiter ei herätä ahneutta tai muuta moraalitonta käyttäytymistä. Jupiterin yhtymä Aurinko-Kuulle motivoi laajentamaan omaa horisonttia ja tekemään positiivisia muutoksia, joista on hyötyä niin terveydelle kuin hyvinvoinnillekin. Tämän Uudenkuun aikana aloitetut uudet suhteet, investoinnit ja yhteistyökuviot hyötyvät Jupiterin positiivisesta vaikutuksesta. Uutta aloittaessamme voimme nyt kokea myönteistä kehitystä, jopa menestystä.

Härän merkistä käsin Uranus energisoi Aurinko-Kuuta 1° tarkalla sekstiilillä tuoden mukanaan yllättäviä positiivisia käänteitä ja innostavia kohtaamisia. Uranuksen sekstiili herättää rohkeutta rikkoa omia rajoja ja luottaa omaan intuitioon. Voit tavata itsellesi epätyypillisiä ihmisiä, jotka herättävät sinut näkemään tilanteesi eri vinkkelistä. Tämä voi auttaa sinua oivaltamaan uusia asioita tai konkreettisesti löytämään uusia ratkaisumalleja. Uranuksen sekstiili yhdistettynä Jupiterin yhtymään Aurinko-Kuulle tuo mukanaan rohkeutta tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Muut vaikuttavat aspektit

Uudenkuun aikaan Venus, Mars ja Pluto yhdistävät voimansa Kauriin merkissä tarkassa yhtymässä. Suurella intohimolla kohdistamme nyt energiamme tehtäviin, jotka ovat meille rakkaita. Parisuhteessa voimme myös kokea voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sinkkujen kannattaa nyt olla valppaana, sillä näiden planeettojen suuri vetovoima tuo megneettisesti puoleensa vetävää seuraa. Heidän joukosta voi löytyä aito sielunkumppani. Koska Pluton energiaan liittyy myös pakonomainen omistushalu, meidän tulee olla varuillamme mustasukkaisuuden ja muun kontrolloivan käytöksen vuoksi. Venus-Mars-Pluto –yhtymä tuo mukanaan intensiivistä luovaa energiaa. Tämän energian voimin voit luoda jotain uutta ja mullistavaa.

Vesimiehen merkissä Saturnus energisoi Merkuriusta tarkassa yhtymässä. Ajatuksenkulku on nyt raskasta ja oman vastuun ymmärtäminen konkreettista. Kritiikin vastaanottaminen voi nyt tuntua normaalia vaikeammalta. Saturnus-Merkuriuksen energia on hyvä käyttää keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä vaativien tehtävien suorittamiseen.

Uudenkuun vaikutusalueet ja rituaalit

Voimakkaimmin tämä Uusikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 08°-16° muuttuvissa merkeissä (Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat). Uusikuu tekee nyt yhtymää 27.02.-06.03. Kalojen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat, neliötä 30.11.-07.12. Jousimiehen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 30.05.-06.06. Kaksosen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 01.-08.09. Neitsyen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt henkisyys ja henkinen kasvu, parantava energia, luovuus, mielikuvitus, hyväksyminen ja armollisuus.

Uusikuu Kalojen merkissä 12°07 keskiviikkona 02.03. klo 19:35 EET/EEST*.

Edellinen kuunvaihe: Täysikuu Leijonan merkissä 16.02.2022

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).

Join the discussion One Comment

Leave a Reply