Torstaina 25.01. Täysikuu muodostuu Leijonan merkissä asteluvulla 05°15. Leijonan merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Vesimiehen merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia ja Täydenkuun teemaan liittyy juurikin tasapainon löytäminen näiden kahden vastakkaisen energian välillä.
Täysikuu Leijonan merkissä
Kun Täysikuu muodostuu Leijona-Vesimies –akselilla huomio kiinnittyy itseilmaisuun ja sen mahdolliseen hyödyntämiseen yhteiskunnan hyväksi. Leijonan energia keskittyy henkilökohtaiseen tekemiseen, egon tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää vain oman minuuden pönkittämisenä, sillä kyse on pikemminkin yksilöllisten tekojen vaikutuksesta suuremmassa mittakaavassa. Tämä kollektiivisuus juontaa juurikin Leijonan vastamerkistä Vesimiehestä. Oppositioakseli ja samalla Täydenkuun energia elää vastakkaisten merkkien välisestä liikkeestä. Yhteiskunnan kehitys tasavertaisempaan suuntaan vaatii yksilöiden oman ainutlaatuisen luovuuden aktivoitumista. Innovaatiot (Vesimies) syntyvät rohkeudesta (Leijona) toimia toisin tai uudella tavalla. Täydenkuun energia vaatii keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole koskaan pitkään toimiva vaihtoehto.
Täydenkuun aspektit
Vastikään Vesimiehen merkin puolelle siirtynyt Pluto tekee Täydenkuun aikaan Kuulle 5° tarkkaa oppositiota. Tämä voimistaa tunteita niin, että reagointia ja käyttäytymistä voi olla vaikea hallita. Mielialan vaihtelut voivat saavuttaa dramaattisia piirteitä liikkuen äärimmäisyydestä toiseen. Pinnan alla lymyilevä pelko, toivottomuus tai mustasukkaisuus voi nyt vallata mielen. Nyt olisi tärkeää yrittää jakaa näitä tuntemuksia jollekin. Perheenjäsenet, ystävät tai ammattiauttajat voivat olla avuksesi. Tai voit purkaa ajatuksiasi päiväkirjaan. Ole tietoinen siitä, että Pluto oppositio Kuu nostattaa myös manipuloivaa energiaa. Vältä siis itse tietoisesti kontrolloivaa käytöstä. Jos huomaat pyrkiväsi vaikuttamaan toisen ihmisen mielipiteisiin tai käytökseen, on syytä pysähtyä miettimään, miksi näin teet. Kun ymmärrät, mikä tunne ajaa sinua toimimaan kyseisellä tavalla, voit alkaa käsittelemään sitä (kontrollin ja manipuloinnin pohjalla on jokin pelko). Jos joku toinen yrittää manipuloida tai kontrolloida sinua, ota etäisyyttä. Toki voit myös huomauttaa hänelle asiasta, mutta jokaisen on itse ymmärrettävä työstää omat pelkonsa. Haastavissa parisuhteissa Pluton ja Kuun välinen oppositio provosoi tunteita entisestään. Vakaalle pohjalle rakennetuissa suhteissa tämä aspekti voi lopulta syventää tunteita.
Härän merkistä käsin Jupiter aktivoi Kuun 1° tarkalla neliöllä. Mieli on nyt hilpeän huoleton ja haluat nauttia rentoutumisesta ja ystävien kanssa vietetystä ajasta. Iloa ja mielihyvää tuottavat asiat vaikuttavat suotuisasti mielialaan. Asenne on optimistinen ja voit nähdä tilanteissa enemmän mahdollisuuksia kuin haasteita. Tämä voi kuitenkin johtaa myös huolimattomuuteen tai riman varomattomaan alentamiseen. Mieliala voi vaihdella normaalia enemmän. Päättämättömyys hankaloittaa tilannetta entisestään. Voit sortua etsimään itsevarmuutta vääristä lähteistä, kuten esimerkiksi tuhlailemalla rahaa turhuuksiin. Jupiterin neliö Kuulle heikentää itsekuria. Tämän lisäksi tunteet voivat ailahdella normaalia enemmän. Impulsiivisuus voi johtaa moraalittomaan käyttäytymiseen. Optimistisuudesta huolimatta nyt olisi hyvä muistaa, että ihan kaikki ei ehkä kuitenkaan ole mahdollista.
Muut Täydenkuun aikana vaikuttavat aspektit
Merkuriuksen ja Marsin välillä muodostuu Täydenkuun aikaan Kauriin merkissä 1° tarkka yhtymä. Tämä energia terävöittää ajatuksia ja lisää päättäväisyyttä sekä innostusta. Voit nauttia nyt erityisen paljon kädentaitoja vaativasta toiminnasta. Mieli on keskittynyttä ja argumentointi tarkkaa. Ajattelu menee herkästi puolustautuvalle linjalle ja koska reagointi on nyt salamannopeaa, voit huomaamattasi joutua riidan keskelle. Ole siis valppaana, ettei puheesi kuulosta tahattomasti liian hyökkäävältä, sillä provosoituminen tapahtuu tämän energian vaikutuksen alla todella herkästi. Jos elämäntilanteesi vaatii tällä hetkellä tärkeän asian puolesta taistelua, käytä tätä energiaa siihen. Toisaalta jos näin ei ole, yritä paneutua johonkin ajatuksia tai fyysistä aktiviteettia vaativaan toimintaan. Merkuriuksen ja Marsin välinen yhtymä houkuttelee toimimaan ennen ajattelemista. Merkuriuksen ja Marsin yhtymä tarkentuu 27.01.
Uranus aktivoi Härän merkistä käsin Merkuriuksen 4° tarkassa trinissä. Mieli on nyt avoin uusille mahdollisuuksille. Ajatus stimuloi vuorovaikutusta ja päinvastoin. Välähdysmäiset oivallukset ovat mahdollisia ja voit huomata intuition olevan nyt vahvaa. Tekniset asiat, astrologia sekä netissä toimiva vuorovaikutus kiinnostavat. Kenties tunnet halua oppia näiden asioiden tiimoilta jotain uutta. Uranuksen suotuisa kulma Merkuriukselle suosii pulmien ratkaisemista, joten jos sinulla on pöytälaatikossasi jokin ratkaisematon tehtävä, nyt on hyvä aika ottaa se esille ja tarttua härkää sarvista. Voit kohdata tässä ajassa mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kautta tutustut uudenlaiseen ajatusmaailmaan. Uranuksen ja Merkuriuksen trini tarkentuu 28.01.
Uranuksen ja Marsin välillä vaikuttava 3° tarkka trini aktivoi ottamaan riskejä. Halu irrottautua rajoitteista ja tylsiksi käynneistä rutiineista on nyt voimakas. Uudenlaiset aktiviteetit ja tuttavuudet kiehtovat ja voitkin löytää itsesi yllättäen uusista paikoista tai piireistä. Vaistot toimivat nyt vahvasti ja tarkasti. Tämä on hyvä asia, sillä se suojaa liian suurten riskien ottamiselta. Uranuksen trini Marsille suosii uusien projektien alkua, sillä tällä energialla on helppo tarttua rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Myös fyysinen energiataso on nyt korkealla. Tämä takaa hyvän startin uusien liikunnallisten harrastusten aloittamiselle. Jos tunnet sisäistä levottomuutta, sitä on hyvä purkaa juurikin fyysiseen toimintaan. Uranuksen ja Marsin trini tarkentuu 30.01.
Kauriin merkissä vaikuttava Venus aktivoituu samaan aikaan Jupiterin 4° tarkalla trinillä ja Kalojen merkissä vaikuttavan Saturnuksen 3° tarkalla sekstiilillä. Mieli on nyt optimistinen ja avoin. Tämän lisäksi tunnet tarvetta olla lähellä muita, mikä mahdollistaa uuden rakkauden löytymisen sitä etsiville. Myös parisuhteessa elävät pääsevät nauttimaan tästä sitoutuvasta, mutta samalla rentouttavasta enerigiasta. Jos parisuhteessasi on ollut viime aikoina stressiä, nyt on hyvä aika ryhtyä korjausliikeiden tekoon, sillä tämä energia edesauttaa molemminpuolisen ymmärryksen löytämistä. Talousasioissa kannattaa tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia. Myös liiketoiminta hyötyy sekä Jupiterin trinistä että Saturnuksen sekstiilistä Venukselle. Eteesi tulevat tarjoukset kannattaa ottaa vakavaan harkintaan, sillä niiden joukossa voi olla todellisia helmiä. Venuksen ja Saturnuksen sekstiili tarkentuu 28.01, Venuksen ja Jupiterin trini päivää myöhemmin eli 29.01.
Jupiterin ja Saturnuksen välinen sekstiili on Täydenkuun aikaan 1° tarkka. Tämä tuo mukanaan tasapainoa ja rehellistä asennetta. Harkittu laajentuminen takaa nyt kestävää kasvua. Optimistinen mutta realistinen näkemys yhdistettynä hyvään ajoitukseen sekä järkevään harkintakykyyn auttavat valitsemaan oikean vaihtoehdon oikeaan aikaan. Kärsivällisyys ja sinnikkyys yhdistettynä haluun laajentua auttavat saavuttamaan tavoitteesi. Kasvu ei tapahdu nyt yhden yön aikana vaan se tulee olemaan pitkäjänteistä ja pysyvää. Näin kestävät saavutukset tuottavat tyydytystä ja tyytyväisyyttä. Tämä ainutlaatuinen mahdollisuus muodostuu onnekkaiden sattumien ja määrätietoisen etenemisen yhteisvaikutuksesta.
Täydenkuun vaikutusalueet ja affirmaatiot
Voimakkaimmin tämä Täysikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 01°-09° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Täysikuu aktivoi nyt 22.-29.01. syntyneen Vesimiehen kartalla parisuhdeteeman, 21.-28.04. syntyneen Härän kartalla kotiin liittyvät teemat, 24.-31.07. syntyneen Leijonan kartalla egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat sekä 24.-31.10. syntyneen Skorpionin kartalla työteeman.
Täydenkuun affirmaation teemat ovat nyt luovuus, lapset, elinvoima, energisyys, rohkeus ja romantiikka.
Täysikuu Leijonan merkissä 05°15 torstaina 25.01. klo 19:54 EET/EEST*.
Edellinen kuunvaihe: Uusikuu Kauriin merkissä 11.01.2024
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).