Skip to main content

Perääntyvä Merkurius 30.05.2021

By 26.05.2021Astrologia

Sunnuntaina 30.05. Merkurius aloittaa tämän vuoden toisen perääntymisen 24°43 Kaksosen merkissä. Merkuriuksen varsinainen perääntyminen päättyy tällä kertaa 23.06. vaikuttaen silloin Kaksosen merkissä 16°08. Perääntymisen varjovaihe kestää vielä 07.07. asti, jolloin Merkurius on saavuttanut perääntymisliikkeen aloituspisteen.

Perääntyvä Merkurius 30.05.2021

Merkurius hallitsee vuorovaikutuksen, ajattelun ja sopimusten lisäksi myös liikkumista ja teknisiä laitteita. Merkuriuksen perääntymisen aikana tehdyt sopimukset ja päätökset ovat usein lyhytkestoisia. Nyt kannattaa välttää esim. teknisten laitteiden ja/tai kulkuvälineiden ostoa ja matkustelua. Matkoja ei aina voi siirtää myöhempään ajankohtaan, siksi on hyvä varautua jo ennalta Merkuriuksen perääntymisen aikana tehtyjen matkojen kohdalla myöhästymisiin ja peruutuksiin. Moni perääntyvän Merkuriuksen aikana ostetuista autoista on mennyt nopeasti uudelleen vaihtoon tai palautettu tehtaalle. Netti, tietokoneet ja muut tekniset laitteet tökkivät ja lakkaavat toimimasta – osa hetkellisesti, osa lopullisesti. Tämän jakson aikana allekirjoitetut työ- ja muut sopimukset ovat harvoin pitkäaikaisia. Sama pätee myös suullisiin sopimuksiin. Jos et pysty siirtämään sopimuksen allekirjoittamista Merkuriuksen perääntymisen päättymisen jälkeiseen aikaan, varmista että olet ymmärtänyt mihin sopimuksessa sitoudut. Jos mahdollista, pyydä harkinta-aikaa tai ainakin tutustu sopimukseen rauhallisesti ja harkiten. Mutta on hyvä muistaa, että sopimuksen lyhytaikaisuus voi olla toisinaan suotuisaakin. Vuorovaikutus on perääntyvän Merkuriuksen aikana usein haastavampaa kuin muina aikoina ja väärinymmärryksiltä on vaikea välttyä. Siksi on hyvä kiinnittää erityisesti huomiota omaan kommunikointiin ja varmistaa, että on itse ymmärtänyt kuulemansa.

Perääntyvä Merkurius on hyvä käyttää menneen läpikäymiseen. Se on oivallinen aika tehdä esim. veroilmoitusta sekä käydä läpi rästiin jääneitä paperitöitä tai siivota kaappeja turhasta tavarasta.

Kun Merkurius perääntyy Kaksosen merkissä olemme tiedonjanoisia. Merkuriuksen vaikuttaessa omassa merkissään perääntyminen tulee vaikuttamaan voimakkaasti kaikenlaiseen vuorovaikutukseen. Kommunikointi voi katkeilla teknisten ongelmien vuoksi. Voit myös kokea keskustelukumppanisi ymmärtämisen haastavaksi esim. oman keskittymisen vaikeuden tai ulkopuolisten tekijöiden vuoksi.  

Perääntymisen aikana Merkuriukseen vaikuttavat aspektit

Heti perääntymisen alkaessa Merkurius tekee 1° tarkkaa yhtymää Venukselle ja 2° tarkkaa neliötä Kalojen merkissä vaikuttavalle Neptunukselle. Venuksen yhtymä Merkuriukselle sävyttää kommunikointia positiivisuutta ja luottavaisuutta osoittavin elementein. Yhteistyökyky, hyvä tahto ja rehellinen asenne näkyvät myös diplomaattisissa sanavalinnoissa. Perääntyvälle Merkuriukselle luontainen väärinymmärtämisen vaara kohoaa Neptunuksen melko tarkan neliön myötä. Keskittyminen on nyt normaalia vaikeampaa ja siksi keskustelun seuraaminen ja napakan informaation eteenpäin välittäminen muodostuu entistä haastavammaksi. Väärinymmärrys johtaa sekaannukseen ja hämmentävään ilmapiiriin niin yksityis- kuin liike-elämän puolellakin. Kommunikoidessasi pidä lauseesi lyhyinä ja yksinkertaisina. Tarvittaessa pyydä keskustelukumppaniasi toistamaan kertomasi omilla sanoillaan. Nyt ei missään nimessä kannata allekirjoittaa mitään sopimuksia ilman ylimääräistä varmistusta tai sopimuksen uudelleen läpikäymistä. Mahdollisuuksien salliessa siirrä allekirjoitusajankohtaa perääntymisen jälkeiseen aikaan. Neptunuksen neliö lisää muistin pettämistä, hajamielisyyttä ja unohtelua. Myös teknisten laitteiden toiminnan pätkiminen saa osansa tästä energiasta.

Perääntyvän Merkuriuksen aikana kannattaa muistaa, että mahdollisuuksien rajoissa ratkaisun tekoa on hyvä siirtää tuonnemmaksi. Perääntymissyklin päätyttyä tulet näkemään asiat eri valossa ja silloin tekisit mitä suuremmalla todennäköisyydellä toisenlaisen ratkaisun. Jos mahdollista, odota aina varjovaiheen päättymiseen yli, tämän perääntymisen kohdalla 07.07. asti.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.