Elokuussa Täysikuu muodostuu Vesimiehen merkissä 25°51. Leijonan merkissä vaikuttava Aurinko ja Vesimiehen merkissä vaikuttava Kuu ovat nyt oppositiossa. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Leijona-Vesimies akselilla on kyse yksilöllisyyden ja ryhmän välisestä tasapainosta. Luova, kilpailuhenkinen, mutta antelias Leijonan energialla väritetty Aurinko haluaa pitää ansaitsemansa huomion itsellään eikä mielellään jaa sitä ryhmän kanssa. Vesimiehen energialla ladattu Kuu on myös mieluummin yksilöllinen, mutta se viihtyy hyvin ryhmässä, kunhan se saa tuntea olonsa vapaaksi ja riippumattomaksi. Leijonalle oman saavutuksen myötä tuleva arvostus on ensisijainen, kun taas Vesimiehelle oman panoksen antaminen yhteisön hyväksi on tärkeämpää. Täysikuu antaa meille nyt mahdollisuuden oivaltaa mitä me voimme yksilönä tehdä osana isompaa projektia, työprojektissa, omassa yhteisössämme tai yhteiskunnassa.
Aurinko tekee Täydenkuun aikaan 1° tarkkaa triniä Uranukseen, joka on siis 1° tarkassa sekstiilissä Kuuhun, tuoden mukanaan yllätyksellisiä käänteitä. Ilmassa on rakkautta ja flirttiä Auringon nauttiessa Leijonan energiasta. Analyyttinen ajattelu ja pohdinta on vilkasta Merkuriuksen tehdessä Neitsyen merkissä 2° tarkkaa yhtymää Jupiteriin. Optimistinen mieli ja positiivinen suhtautuminen keventää oloa ja innostaa. Uusi harrastus, uuden oppiminen tai uusi ryhmä voi tuntua nyt luoksensakutsuvalta.
Viime kuukausien aikana vaikuttanut Saturnuksen neliö Neptunukseen on vielä aktiivinen. Mars lähestyy Saturnusta tehden nyt 3° tarkkaa yhtymää. Tämä varoittaa meitä harkitsemaan siirtojamme. Hätiköidyt päätökset ja yltiöpositiivisiin tilaisuuksiin tarttuminen ilman harkinta-aikaa tuottavat nyt useimmissa tapauksissa pettymyksiä.
Kuu sekstiili Uranus ja näiden kvinkunssi Merkurius-Jupiteriin muodostavat Yod-kuvion eli Jumalan sormen. Tämä kuvastaa karmista tehtävää, missiota, joka tulee täyttää. Kuun ja Uranuksen kvinkunssit Merkurius-Jupiteriin tuovat mukanaan häiritsevää energiaa, tasapainottavana energiana tässä kuviossa toimii Kuun ja Uranuksen sekstiili. Yllättävät tunneperäiset muutokset ja oivallukset toimivat nyt tilanteen vapauttajina.
Haastavinta tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 23°-29° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies).
Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt ystävyys, samanhenkisyys ja vapaus.
Täysikuu Vesimiehessä 25°51 torstaina 18.08. klo 12:26 EET.