Skip to main content

Uusikuu Skorpionin merkissä 15.11.2020

By 11.11.2020Astrologia

Sunnuntaina 15.11. Uusikuu muodostuu Skorpionin merkissä 23°18. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Skorpionin merkissä vaatii keskittymään oleelliseen oman elämän(taidon) kehittämisessä. Tämän Uudenkuun aikana voimme transformoida elämämme uusille ulottuvuuksille.

Uusikuu Skorpionin merkissä 15.11.2020

Uusikuu Skorpionin merkissä haastaa meitä tekemään merkittäviä muutoksia elämässämme. Meillä on mahdollisuus irrottautua turhasta, elämäämme dominoivista tavoista ja riippuvuuksista, jotka ovat kenties tuntuneet hallitsevan ja määräävän elämänrytmiämme. Skorpionin merkissä muodostuva Uusikuu opettaa meitä keskittymään laatuun, ei niinkään määrään. Siksi koemme usein Skorpioniin liittyvän ajan puitteissa tarvetta syventyä yhteen kohteeseen monen pintapuolisen haparoinnin sijasta. Juuri nyt meillä on rohkeutta kohdata haastaviakin teemoja ja näin selvittää esim. menneisyyden varjoja tai pelkojen alkuperää. Transformoimalla tämä portentiaalinen plutoninen energia tällä ajanjaksolla voi olla psykologisesti parantava vaikutus.

Uudenkuun aspektit

Kauriin merkissä vaikuttavat Pluto, Jupiter ja Saturnus vaikuttavat kauniissa sekstiilissä Uudenkuun energialle. Tämän lisäksi Kalojen merkistä käsin Neptunus säteilee Aurinko-Kuu –yhtymälle 5° tarkassa trinissä. Jupiterin tarkka sekstiili Aurinko-Kuulle tuo mukanaan optimismia ja kasvupotentiaalia. Tämän suotuisan ja anteliaan energian siivittämänä on helppo tarttua tavoitteisiin ja kohdata myöskin haastavia tilanteita. Kun oma asenne on oikea, voit huomata uusien mahdollisuuksien avautuvan eteesi kuin itsestään. Tämä pätee niin materialistisiin kuin henkisiinkin tavoitteisiin.

Pluton 1° tarkka sekstiili Aurinko-Kuulle herättää meissä halun tavoitella parempaa huomista. Voimme huomata keskittyvämme yhteen tiettyyn tavoitteeseen. Osalla se voi olla riippuvuudesta irrottautuminen (esim. alkoholi, tupakka, huumeet, peliriippuvuus tai väärät ruokailutavat), toisilla se voi olla itsekurin kehittäminen tai jonkin tietyn taidon omaaminen. Oman henkilökohtaisen voiman löytyminen on juuri nyt ponnahduslautana uudelle alulle. Usein tässä tarvitaan ensin jostain vanhasta luopumista (esim. huonot tavat, tiensä loppuun tullut ihmissuhde tai työpaikka), jotta voidaan löytää tilaa uudelle.

Saturnuksen 4° tarkka sekstiili Aurinko-Kuulle tuo mukanaan pitkäjännitteisyyttä ja jaksamista. Nyt on helppo tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, mikä tukee mahdollisuuksia onnistua suuremmissakin elämäntapamuutoksissa. Saturnuksen sekstiili tukee vaikuttavan transformaation hitaan etenemisen ymmärtämistä.

Neptunuksen 5° tarkka trini Aurinko-Kuulle herkistää tunteita, mielikuvitusta ja luovuutta. Unimaailma voi olla nyt vilkasta ja siihen kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota. Intuitio on voimakasta ja voit hyödyntää sitä niin arkisissa kuin henkisissäkin aktiviteeteissä.

Uudenkuun aikaan Härän merkissä vaikuttava Uranus tekee 3° tarkkaa oppositiota Skorpionin merkissä vaikuttavalle Merkuriukselle. Tämä levottomuutta herättävä aspekti vaatii valppaana oloa, sillä eteesi tulee tilanteita, jotka vaativat nopeaa ajatuksen kulkua ja sen mukaista toimintaa. Keskity tarkasti kuulemaasi ja vältä liian spontaania reagointia. Ole kuitenkin avoin muutoksille ja ymmärrä tarttua nopealla tempolla avautuviin mahdollisuuksiin.

Kauriin merkissä vaikuttava Pluto tekee Uudenkuun aikaan tarkkaa neliötä Vaa’an merkissä vaikuttavaan Venukseen. Voimien mittelöinti, mustasukkaisuus, manipulointi ja kontrolli värjäävät nyt parisuhteiden energiaa. Jos koet itse tarvetta toimia ed. mainitulla tavalla, yritä löytää kyseisen toiminnan syy. Onko sinulla turvallinen olo suhteessasi? Tunnetko itsesi rakastetuksi? Toisaalta jos kumppanisi käyttäytyy omistavasti tai kontrolloivasti, mieti, onko hänellä syytä tähän käyttäytymiseen? Tietääkö hän, miten tärkeä hän sinulle on? Tämä aspekti testaa rakkauden tasoa ja voi muodostua parisuhteen kulmakiveksi. Nyt alkavat suhteet ovat intensiivisiä, jopa niin intensiivisiä, että ne eivät voi kestää pitkään. Varo uuden suhteen kohdalla myös hyväksikäyttävää ja manipuloivaa energiaa.

Uudenkuun vaikutusalueet ja rituaalit

Voimakkaimmin tämä Uusikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 19°-27° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Uusikuu tekee nyt yhtymää 11.-19.11. Skorpionin merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat, neliötä 11.-19.08. Leijonan merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 08.-16.02. Vesimiehen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 09.-17.05. Härän merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt uudistuminen, syvälliset muutokset sekä transformaatio ja seksuaalisuus.

Uusikuu Skorpionin merkissä 23°18 sunnuntaina 15.11. klo 07:07 EET/EEST*.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).