Skip to main content

Uusikuu Oinaassa: oletko lähtöviivalla?

By 27.03.2017Astrologia
Varhain tiistaina Uusikuu muodostuu 07°37 Oinaan merkissä. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisa aika aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus.

Uusikuu värittyy nyt toiminnallisuuden ja yrittelijäisyyden energialla. Tämä Uusikuu aktivoi aloitekykyisen ja innostavan pioneerihengen, joka pursuaa rohkeutta ja seikkailunhalua. Oinaan taisteluintoisella energialla uusi projekti saa heti alkumetreillä siivet alleen. Innokkuus on käsinkosketeltavaa, mutta kärsimätön Oinas energia luovuttaa herkästi ensimmäisten vastoinkäymisten ilmaantuessa.

Uusikuu tekee 4° tarkkaa yhtymää perääntyvään Venukseen. Romantiikka ja raha-asiat ovat tämän Uudenkuun teemana. Koska Venus perääntyy, Uudenkuun aikaiset tapahtumat voivat muistuttaa sinua menneestä rakkaudesta tai jo selvitetty raha-asia tuodaan uudelleen esille. Myös rakkauden ja rahan menetys on mahdollista. Jos sinun kohdallasi kyse on rakkauden menetyksestä, tämä rakkaussuhde on ollut heikolla pohjalla eikä se siksi ole kestänyt perääntyvän Venuksen aikaista tarkistusta. Voit myös rakastua tämän Uudenkuun aikaan. Tässä tapauksessa alku kannattaa ottaa rauhassa, sillä perääntyvä Venus viestii viivästyksistä ja hankalista tilanteista. Tämä pätee siis vain uuden rakkauden alkuvaiheeseen. Ole siis kärsivällinen ?

Uudenkuun aikaan Merkurius tekee Oinaassa 2° tarkkaa yhtymää Uranukseen ja samanaikaisesti  2° tarkkaa triniä Jousimiehessä vaikuttavaan Saturnukseen. Merkurius-Uranus-yhtymä Oinaassa päästää sammakoita suustaan, mutta Saturnuksen vaikutus suotuisassa kulmassa pysäyttänee niistä osan. Ajatus kulkee nopeasti, uusia ja ennen kaikkea uudenlaisia ideoita syntyy nyt kuin itsestään. Tämä onkin erittäin hyvä aika ideapalaveriin, joissa on mahdollista löytää monta toimivaa ideaa.

Härässä vaikuttava Mars tekee tarkkaa sekstiiliä Kaloissa vaikuttavaan Neptunukseen. Toiminta on intuitiivista ja mitä enemmän luotat intuitioosi, sitä tyytyväisempi olet lopputulokseen.

Vaa’assa vaikuttava Jupiter tekee tarkkaa neliötä Kauriissa vaikuttavaan Plutoon. Voimakasta ja järkähtämätöntä luottamustasi, uskoasi ja vakaumustasi testataan. Onko moraalisi kohdallaan? Miten pitkälle olet valmis menemään? Varjeletko vakaumustasi viimeiseen asti vai oletko valmis myöntymään? Voiko kovaan vastata pehmeästi?

Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 04°-12° johtavissa merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris).

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt tahdonvoima, energiataso ja elinvoima, johtajuus ja aloitekyky.

Uusikuu Oinaan merkissä 07°37 tiistaina 28.03. klo 05:57 EET.