Neljästä seitsemään kertaa vuodessa Uusi- ja Täysikuu saavat lisäpontta niiden muodostuessa lähellä Kuunsolmujen akselia. Tällöin koemme Auringon- tai Kuunpimennyksen. Esimerkiksi vuonna 1982 koimme yhteensä 3 Kuun- ja 4 Auringonpimennystä, mutta yleensä pimennyksiä muodostuu vuoden aikana 4-5 kappaletta. Pimennykset osuvat kahden vastakkaisen merkin kohdalle aina noin kahden vuoden jaksoissa suunnilleen yhdeksän vuoden välein. Uudenkuun aikaan taivaalla muodostuu Auringonpimennys ja Täydenkuun aikaan Kuunpimennys. Tällöin Kuun energia muuttuu intensiivisemmäksi ja voimme huomata sen selkeämmin ympäröivässä luonnossa tai omassa elämässämme esimerkiksi unen levottomuutena tai nukahtamis- ja nukkumisvaikeutena. Astrologian näkökulmasta pimennyksillä on suuri merkitys.
Pimennysten luonne
Auringon- ja Kuunpimennykset ovat vaikutukseltaan huomattavasti voimakkaampia kuin normaalit Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen. Uudenkuun tapaan Auringonpimennykseen liittyy aina uusi alku: on aika jättää jotain vanhaa taakse ja näin luoda tilaa uudelle. Kuten aina Täydenkuun aikaan Auringon ja Kuun ollessa vastakkaisissa merkeissä, Kuunpimennyksessä on kyse kahden vastakkaisen osapuolen tasapainosta ja niiden suhteesta toisiinsa. Niinpä Kuunpimennys kuin Täysikuukin aktivoi meidän mielessämme usein suhdeteeman, esim. työn ja kodin, fyysisen terveyden ja henkisen tasapainon tai itsenäisyyden ja yhteenkuuluvuuden välisen suhteen. Kuunpimennyksen aikana kiinnitämme huomiomme siihen, mitä tarvitsemme, mitä meiltä puuttuu, mitä haluamme ja olemmeko tyytyväisiä siihen, mitä elämässämme on tai mitä siihen kuuluu.
Pimennysten osumat yhtymässä, neliössä ja oppositiossa koetaan usein jonkin asteisina kriiseinä, käännekohtina, jotka muuttavat elämän suunnan. Kun pimennys osuu tarkasti omaan karttaasi, voit huomata suuren muutosten aallon ”vyöryävän” ylitsesi. Muutoksen tarve on suuri, mutta toisinaan me tunnistamme tämän vasta hyökyaallon laantumisen jälkeen, jolloin olemme jo keskellä siirtymävaihetta. Viimeistään jälkikäteen ymmärrämme miten väistämätön tämä muutos on elämässämme ollut.
Pimennysten kosketus herättää usein turhaa pelkoa, sillä sisäisesti aavistamme muutoksen lähestymisen. Mutta koska vain vallalla oleva tilanne on meille tuttua, epävarmuus tulevasta valtaa mielemme. Pimennykset merkitsevät suurta kasvua henkilökohtaisessa kehityksessä, siksi niiden aikaiset suunnanmuutokset ovat tarpeellisia oman kehityksemme kannalta. Ne vievät meitä kerta kerralta lähemmäs kohti omaa minuuttamme.
Pimennysten osumat syntymäkartalla
Minä-sinä –akselille osuvat pimennykset nostattavat pinnalle parisuhdeteemaan liittyviä kysymyksiä ja tarpeita. Tänä aikana esimerkiksi henkilökohtaisten tavoitteiden etusijalle asettaminen vaikuttaa merkittävästi ihmissuhteisiin ja niiden dynamiikkaan. Ihmissuhteissa koetaan näinä aikoina suuria haasteita, osa suhteista tulee tiensä päähän, osa vahvistuu.
Työ- ja koti –akselille osuvat pimennykset tuovat mukanaan ammatillisia ja kotiin liittyviä muutoksia. Paikkakunnan vaihdos voi johtaa työn muuttumiseen tai työssä tapahtuvat muutokset voivat vaatia uudenlaisia asumisjärjestelyjä.
Katso omalta kartaltasi, minne pimennys osuu keskittyen ensisijaisesti sen aktivoimaan huoneeseen tai Täydenkuun yhteydessä huoneisiin. Etenkin akseleille (nousu- ja laskupisteet sekä MC-IC) osuessaan pimennykset aktivoivat muutosten sarjan liittyen juurikin kulmahuoneiden teemoihin. Muista tarkistaa myös osumat akselien hallitsijaplaneetoille. Kun pimennykset osuvat syntymäkarttasi valonlähteisiin (Aurinko ja Kuu) tai henkilökohtaisiin planeettoihin (Merkurius, Venus, Mars), muutokset koskettavat sinua henkilökohtaisesti. Tässä avainasemassa ovat syntymäkartan planeettojen väliset vaikutukset sekä teemat, joita nämä valolähteet ja henkilökohtaiset planeetat yleisen merkityksen lisäksi omalla kartallasi symbolisoivat.