Torstaina 26.02. Merkurius aloittaa vuoden ensimmäisen perääntymisen Kalojen merkissä asteluvulla 22°34. Merkuriuksen varsinainen perääntyminen päättyy tällä erää 20.03. Merkurius vaikuttaa silloin Kalojen merkissä asteluvulla 08°29. Perääntymisen varjovaihe kestää vielä 09.04. asti, jolloin Merkurius on saavuttanut perääntymisliikkeen aloituspisteen.

Kun Merkurius perääntyy …

Merkurius hallitsee astrologisesti vuorovaikutusta, ajattelua ja keskittymiskykyä, liikkumista sekä sopimuksia. Merkuriuksen perääntyessä on syytä kiinnittää normaalia enemmän huomiota vuorovaikutukseen ja varmistaa, että itse ymmärtää kuulemansa ja tulee myöskin ymmärretyksi haluamallaan tavalla. Koska Merkuriuksen perääntyminen yhtäältä hidastuttaa mielen liikkuvuutta sekä ymmärrystä ja toisaalta lisää hajamielisyyttä, yksityiskohtien huomioiminen on tänä aikana haasteellista. Tästä syystä kannattaa olla erityisen varovainen esimerkiksi sopimuksia allekirjoittaessa ja tietoisesti panostaa perusteellisuuteen sekä tarkkuuteen. Tämän jakson aikana allekirjoitetut työ- ja muut sopimukset ovat harvoin pitkäaikaisia. Sama pätee tietenkin myös suullisiin sopimuksiin. Jos et pysty siirtämään sopimuksen allekirjoittamista Merkuriuksen perääntymisen päättymisen jälkeiseen aikaan, varmista siis normaalia huolellisemmin, että olet ymmärtänyt, mihin kyseisessä sopimuksessa sitoudut. Jos mahdollista, pyydä harkinta-aikaa tai ainakin aikaa tutustua rauhassa sopimuksen yksityiskohtiin. Muista kuitenkin, että sopimuksen lyhytaikaisuus voi olla toisinaan tarkoituksenmukaistakin. Pyri välttämään tänä aikana myöskin suuria kauppoja kuten esimerkiksi asuntokauppoja, teknisten laitteiden ja kulkuvälineiden ostoja sekä myyntejä. Tekniikka takkuilee usein juurikin perääntymisen alku- ja loppuvaiheessa, varsinkin muutamaa päivää ennen Merkuriuksen liikkeen suunnanmuutosta. Jos matkasi osuu Merkuriuksen perääntymisen aikaan, varaudu myöhästymisiin ja peruutuksiin.

Perääntyvä Merkurius on hyvä käyttää menneen läpikäymiseen. Se on oivallinen aika tehdä esim. veroilmoitusta sekä käydä läpi rästiin jääneitä paperitöitä tai siivota kaappeja turhasta tavarasta.

Perääntymisen aikana Merkuriuksen energiaan vaikuttavat aspektit

Kun Merkuriuksen perääntyvä vaihe alkaa, se aktivoituu niin ikään Kalojen merkissä vaikuttavan Venuksen 3° tarkalla yhtymällä. Viestintä on harmonista ja miellyttävää. Haluat jakaa rakkautta ja kiintymystä itsellesi tyypillisellä tavalla. Vaikka näiden tunteiden sanoittaminen ei olisi sinulle kovin luontaista, voit löytää muita keinoja ilmaista tunteitasi. Halu toimia yhteistyössä ja löytää kaikille osapuolille sopivia ratkaisuja värjää kommunikointia. Tämä on hyvää aikaa istahtaa kumppanisi kanssa tekemään yhteisiä suunnitelmia. Myös menneiden tapahtumien käsitteleminen kumppanin kanssa voi olla nyt hyvin palkitsevaa. Haastavassa tilanteessa olevissa parisuhteissa elävät motivoituvat etsimään ratkaisuja riitoihin ja erimielisyyksiin sekä työstämään käsittelemättömäksi jääneitä konflikteja. Entinen rakkautesi kohde voi tulla mieleesi ja voit muistella aikaisempaa suhdettasi. Näin voit löytää menneestä suhteesta jotain hyvin kallisarvoista, mikä herättää nostalgisia ajatuksia. Perääntyvän Merkuriuksen ja Venuksen yhtymä tarkentuu 28.02.

Noin viikon peräännyttyään Merkurius saavuttaa Kalojen merkissä vaikuttavan Auringon 04.03. Voit huomata jälleen ajatustesi saavan uutta pontta ja haluatkin nyt olla aktiivisesti vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tarve avata mielipiteitäsi ja saada äänesi kuuluville on nyt suuri. Tiedossa on siis kiireellisiä päiviä, jolloin olet erityisen aktiivinen sosiaalisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Kenties istahdat kirjoittamaan kirjettä tai sähköpostia niille ystäville ja tuttaville, joita olet syystä tai toisesta viime aikoina laiminlyönyt. Tämä on myös hyvää aikaa tehdä sovinto menneisyyden kanssa. Näin voit kirjoittaa päiväkirjaan mieltä painavia asioita, jotta saat sanoitettua niitä ja voit sitten päästää irti kyseisestä ajatuksesta. Vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa symbolisen kirjeen asiaan liittyvälle henkilölle, vaikka et sitä hänelle lähetääkään. Ajatusten kirjaaminen kirjeeseen vapauttaa tunteita, jotka muuten jäisivät pyörimään mielesi sopukoissa. Tämäkin on loistavaa aikaa tehdä suunnitelmia, kunhan jätät varsinaisten päätösten teon Merkuriuksen perääntymisen päättymisen jälkeiseen aikaan. Perääntyvän Merkuriuksen ja Auringon yhtymä tarkentuu 07.03.

Samana päivänä Merkurius saavuttaa myös Jupiterin vaikutusalueen. Planeettojen välillä muodostuu 04.03. trini. Optimistinen asenne valtaa mielen ja voit kuulla hyviä, innostavia uutisia. Koska kyse on Jupiterin ja perääntyvän Merkuriuksen välisestä aspektista, nämä uutiset liittyvät mitä todennäköisemmin menneisyydestä tuttuun henkilöön tai tapahtumaan. Kyseiset uutiset voivat kannustaa sinua kontaktoimaan vanhan ystävän, josta et ole kuullut vähän aikaan mitään. Mieli on avoin uusille asioille, joten voit innostua myös matkalle lähtemisestä tai uuden projektin aloittamisesta. Kenties haluat avartaa horisonttiasi tutustumalla uuteen aiheeseen ja aloittaa uuden harrastuksen tai opinnot. Ajatukset voivat myös suuntautua vähempiosaisten auttamiseen. Perääntyvän Merkuriuksen ja Jupiterin trini tarkentuu 09.03.

Viikkoa myöhemmin perääntyvä Merkurius saavuttaa niin ikään Kalojen merkissä vaikuttavan Marsin. Planeettojen välillä muodostuu 12.03. yhtymä. Refleksit toimivat nopeasti ja voit tuntea ajatusten tasolla kiirettä edetä toimissasi. Merkuriuksen perääntymisen aikaan on kuitenkin normaalia suurempi riski jättää tärkeitä seikkoja huomioimatta, joten nyt ei todellakaan kannata hätäillä. Malttia on entistä vaikeampaa löytää, kun tunnet motivaation virtaavan suonissasi ja puhkut intoa, rohkeutta ja aloitteellisuutta. Marsin yhtymä kutsuu suoraan ja rehelliseen kommunikointiin, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta juuri nyt riski tulla väärinymmärretyksi on valtavan suuri. Keskity siis hiomaan suunnitelmiasi ja valmistelemaan kaikessa rauhassa keskeneräisiä asioita. Mutta jos vain mahdollista, viimeistele ne vasta Merkuriuksen perääntymisen päätyttyä. Perääntyvän Merkuriuksen ja Marsin yhtymä tarkentuu 15.03.

Hyvä muistaa …

Perääntyvän Merkuriuksen aikana kannattaa muistaa, että mahdollisuuksien rajoissa ratkaisun tekoa on hyvä siirtää tuonnemmaksi. Perääntymissyklin päätyttyä tulet näkemään asiat eri valossa ja silloin tekisit mitä suuremmalla todennäköisyydellä toisenlaisen ratkaisun. Jos mahdollista, odota aina varjovaiheen päättymiseen yli, tämän perääntymisen kohdalla 09.04. asti.

Edellinen Merkuriuksen perääntymisvaihe: Perääntyvä Merkurius 09.11.2025

Perääntyvän Merkuriuksen energioita myös Astrologian äärellä -striimissä 25.02.2026

Leave a Reply

Share