Lauantaina 09.08. Täysikuu muodostuu Vesimiehen merkissä asteluvulla 17°00. Vesimiehen merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Leijonan merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Niinpä Täydenkuun teemaan liittyy juurikin tasapainon löytäminen näiden kahden vastakkaisen energian välillä.
Täysikuu Vesimiehen merkissä
Kun Täysikuu muodostuu Vesimies-Leijona –akselilla huomio keskittyy kollektiivisten tavoitteiden toteuttamiseen. Vesimiehen energiassa haluamme muutosta. Innovatiivisuus ja edistyksellinen asenne tähtäävät tarpeettomiksi käyneistä tavoista ja kahlitsevista sopimuksista vapautumiseen. Odottamattomat tilanteet voivat vaatia joustavuutta tai jopa omista kaavoista irrottautumista. Uskallus luottaa omaan viisauteen ja intuition mukainen toiminta mahdollistavat nyt yksilöllisen kasvun, josta hyötyy itsesi lisäksi myös muut. Kyse on yksilöllisen luovuuden (Leijona) vaikutuksesta suuremman yhteisön (Vesimies) parhaaksi. Juuri nyt erinäiset valtioiden väliset yhteentörmäykset ja kauppasodan uhka havahduttavat meidät jälleen kerran ymmärtämään yhteisöllisyyden ja tiimityöskentelyn vahvuuden. Täydenkuun energia vaatii keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole koskaan pitkään toimiva vaihtoehto.
Täydenkuun aikana vaikuttavat aspektit
Merkuriukselle osuvat aspektit
Täydenkuun aikaan Leijonan merkissä perääntyvä Merkurius saa Vesimiehen merkistä käsin Plutolta 2° tarkkaa oppositiota. Voit huomata paineen tunteen kasvavan, kun käyt sisäistä kamppailua ajatustesi kanssa. Vaihtoehtoisesti joku toinen voi haastaa tapaasi ajatella. Pluton energiaan liittyy usein tarve kontrolloida tai kenties jopa manipuloida. Tämä voi näkyä painostuksena tai pelkona erilaisissa keskustelutilanteissa. Kyse voi olla kauppiaan erityisen aggressiivisesta tavasta mainostaa tuotetta tai painostaa ostajaa valitsemaan juuri hänen tuotteensa, röyhkeästä huijausyrityksestä tai mustasukkaisen kumppanin verbaalisesta syyttelystä. Herkkyys joutua kiivaan keskustelun tai riidan keskelle lisääntyy, kun Pluton oppositio nostattaa sisäistä painetta valaista epäkohtia joko omassa ajattelussa tai sinulle annetussa tiedossa. Parisuhteen kommunikaatio voi myös olla niin lukossa, että tarvitsette asiantutijan apua selvittääksenne tilanteen. Vaikka olo voi tuntua hurjalta, tämä energia mahdollistaa suuria oivalluksia ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä.
Vaa’an merkissä vaikuttava Mars säteilee Merkuriukselle samaan aikaan 3° tarkassa sekstiilissä. Ajatus ja refleksit toimivat nopeasti. Voit myös huomata puheesi nopeutuvan tai vaihtoehtoisesti voit tuntea kiirettä sanoittaa erilaisia asioita. Tämä energia motivoi ja innostaa, joten voit olla nyt toiminnassasi hyvin aloitteellinen sekä määrätietoinen. Mikäli Pluton oppositio Merkuriukselle toteutuu kiivaana keskusteluna tai riitana, huomata normaalia suurempaa tarvetta puolustaa itseäsi. Rohkeutta sinulta ei varmastikaan puutu, vaikka tilanteesta voi muodostua hyvinkin kireä. Jos uskot itseesi ja omaan kantaasi, uskallat nostaa kissan pöydälle ja puhutella vaikeampiakin asioita. Sinkut rohkaistuvat flirttailemaan ja menemään treffeille. Marsin sekstiili Merkuriukselle antaa keskustelulle päättäväisen sävyn vaikuttamatta kuitenkaan aggressiiviselta.
Myös Kaksosen merkissä vaikuttava Uranus säteilee Merkuriukselle 3° tarkassa sekstiilissä. Kaipaat rutiinien sijasta elämääsi jotain jännittävää ja erikoista. Innostut erilaisista keskusteluista, etenkin jos niiden teemat poikkeavat tavanomaisista aiheista. Näin voit omata itsellesi uusia katsantokantoja tai saada erilaisia ideoita, joita voit ottaa käyttöön omassa arjessasikin. Tämä on oivallista aikaa pohtia omien tapojen tarpeellisuutta ja kokeilla jotain uutta. Uudet asiat ja ihmiset herättävät kiinnostustasi, joten tätä energiaa olisikin hyvä hyödyntää sosiaalisissa kohtaamisissa. Voit myös tehdä tulevaisuuden suunnitelmia hyödyntäen aiemmin opittua ja koettua. Ennakkoluulottomuus ja kyky tarkkailla asioita eri näkökulmasta voi avata mahdollisuuksia omaperäisten ja nerokkaiden oivalluksien muodossa. Tämä voi auttaa esimerkiksi ratkaisemaan pitkään solmussa olleita tilanteita.
Oinaan merkissä vaikuttavalta Saturnukselta Merkurius saa 3° tarkkaa triniä. Sinnikäs asenne auttaa uurastamaan vaikeastikin avautuvien kysymysten äärellä. Tämä on siis hyvää aikaa opiskelulle, tärkeiden päätösten tekemiselle ja tarkkaa syventymistä vaativille keskusteluille, kuten esimerkiksi neuvotteluille tai kaupankäynnille. Keskittymiskyky on nyt huipussaan ja paneutuminen eritoten käytännöllisyyttä vaativiin teemoihin on helppoa, kun olet ensin suunnannut huomiosi oleelliseen ja siirtänyt tarpeettomat ajatukset sivuun. Jos koet tarvetta tehdä suunnitelmia, ne tulevat olemaan hyvin harkittuja, yksityiskohtaisia ja toteutettavissa olevia. Tämä energia suosiikin pitkän aikavälin suunnitelmia ja sopimuksia. Kenties haluat tukea muita joko velvollisuudesta tai siitä yksinkertaisesta tosiasiasta lähtöisin, että osaat asian paremmin. Mitä nyt lupaat, sen tulet myös tekemään.
Niin ikään Oinaan merkissä vaikuttava Neptunus värjää Merkuriuksen energiaa 3° tarkalla trinillä. Luovuus ja mielikuvitus stimuloituvat tämän energian ansiosta. Aistit herkästi ympärilläsi tapahtuvia asioita ja energian muutoksia. Niin miellyttävää kuin tämä voikin olla, voit kokea sen myös häiritsevänä tekijänä, etenekin jos sinun pitää keskittyä erityistä tarkkaavaisuutta vaativiin teemoihin. Mutta luovaan työskentelyyn tämä on erittäin hyvin sopivaa energiaa. Kenties haluat toteuttaa jonkin aiemman ideasi? Viestinnässä ei pidä keskittyä vain puhuttuun tai kirjoitettuun. Suullisissa keskustelutilanteissa voit aistia paljon enemmän sanattomasta viestinnästä. Kirjoitetussa kommunikaatiossa voit kertoa tarinoiden eri tasoja kuvainnollisesti tai jopa konkreettisesti kuvin. Tämän energian vaikuttaessa luetun tekstin visualisoiminen helpottaa ymmärrystä. Empaattinen mieli ja kyky samaistua inhimillisiin kokemuksiin kutsuvat auttamaan apua tarvitsevia. Kyse voi olla läheisistä ystävistä tai täysin vieraista ihmisistä.
Venukselle osuvat aspektit
Ravun merkissä Venuksen ja Jupiterin välillä muodostuu 3° tarkka yhtymä. Voit nähdä ja kokea kauneutta, rakkautta ja harmoniaa ilman ponnisteluja. Kauniit asiat vetävät sinua puoleensa, joten haluat todennäköisesti viettää myös aikaa rennosti ystävien seurassa. Tämä onkin varmasti helppo toteuttaa, sillä sisäinen harmonia ja ystävällisyys suorastaan kutsuvat muita luoksesi. Kun vietät aikaa sinulle rakkaiden ihmisten kanssa, tunnet itsesi toki rakastetuksi, mutta myös hyvin rikkaaksi. Tyytyväisyyden tunne mahdollistaa kasvun lisäksi myös onnekkaiden tapahtumien avautumisen. Sisäinen hehku näkyy ulospäin, joten houkuttelet luoksesi myös uusia ihmisiä. Sinkuille tämä on siis otollista aikaa tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Vakiintuneessa suhteessa elävät voivat tuntea rakastuvansa uudelleen kumppaniinsa. Ja haastavassa solmutilanteessa kamppailevat voivat löytää uutta intoa selvittää tulehtunutta tilannetta. Taloudellisesti voit löytää todella hyviä tarjouksia tai sijoituksesi voivat tuottaa odotettua enemmän voittoa. Jupiterin ja Venuksen yhtymä tarkentuu 12.08.
Marsille osuvat aspektit
Saturnus aktivoi Marsia Täydenkuun aikaan tarkassa oppositiossa. Voit tuntea turhautumista ulkopuolista vastustusta kohdatessasi ja siitä johtuen pettymystä toiveiden täyttymättömyydestä. Voit myös kokea, että luotettavat tahot, joiden uskoit seisovan rinnallasi, ovat pettäneet sinut. Kaikki tämä nostattaa suuttumuksen tunnetta. Yritys tukahduttaa näitä tunteita vaatii kärsivällisyyttä ja hyvin paljon itsekuria. Luottamus omiin kykyihin voi ontua pahasti, siksi voit tuntea itsesi riittämättömäksi ja heikoksi. Saturnuksen energia vaatii ennen kaikkea sitkeyttä. Yritä siis nähdä haasteet mahdollisuutena tehdä tarvittavia korjausliikkeitä, joiden tarkoitus on kehittää itseäsi ja tuotettasi entistä paremmaksi. Toki voit joutua vastaanottamaan sietämättömiä henkilökohtaisia hyökkäyksiä tai mustamaalaamista. Nämä voivat houkutella esiin ilkeän puolesi. Pyri kuitenkin purkamaan vihaisuus ulos kehostasi muulla tavalla kuin suoraan reagoimalla näihin ilkeämielisyyksiin. On järkevää asettaa rajoja, mutta riitaantuminen vahingoittaisi sinua itseäsikin. Kiukusta pääset parhaiten eroon sitkeyttä vaativan fyysisen liikunnan kautta.
Mars aktivoituu samaan aikaan myös Neptunuksen tarkalla oppositiolla. Tämä lisää riittämättömyyden ja heikkouden tunnetta. Vastarinnan kohtaaminen lannistaa ja nyt voikin olla parempi antaa asioiden muhia kuin yrittää viedä niitä väkisin maaliin. Stressaava tilanne vain altistaisi sinut entistä herkemmin virhearviointien tekoon, mikä puolestaan johtaa suurempiin pettymyksiin. Nyt ei siis kannata ottaa suuria riskejä tai tähdätä korkeuksiin. Varo myös pilvilinnojen rakentamista. Asioiden etenemistä ei voi nopeuttaa, joten pyri tavoitteissasi pitämään jalat vakaasti maan pinnalla. Neptuninen energia voi näyttäytyä itsepetoksena tai muuten outona toimintana, joten vältä tietoisesti päihteiden käyttöä. Myös petetyksi tai huijatuksi tuleminen sekä muiden huiputtaminen on mahdollista. Harhaanjohtaminen ja petos voi tapahtua esimerkiksi suoramarkkinoinnin tai nettideittailun välityksellä. Saavuttaaksesi unelmasi, voit joutua luopumaan jostakin. Luonnossa liikkuminen, luova toiminta ja meditointi voivat toimia hyvänä inspiraation lähteenä.
Pluton 1° tarkka trini Marsille toimii isona energiabuusterina. Neptunisen harhailun jälkeinen inspiraatio voi nostattaa kunnianhimoista asennetta. Näin voit löytää takaisin itsevarmuutesi lähteelle. Etenemisen pitäisi olla nyt rauhanomaista, ei uhkaavaa, mikä motivoi yhteistyöhön ja tekee vaikutuksen muihin. Sinua saatetaan jopa pyytää mukaan erilaisiin projekteihin, sillä sinun on helppo näyttää aktiivinen ja innostunut puolesi. Pluton ja Marsin välinen trini ei ole konfliktialtis vaikka se näyttäytyykin päättäväisyytenä ja rohkeutena kohdata haasteita. Usko muutoksen voimaan on nyt käsin kosketeltavaa. Voit myös tuntea suurta vetovoimaa dynaamisia yksilöitä tai ryhmittymiä kohtaan. Tämä energia auttaa sinua luottamaan itseesi ja tekemään mahdottomastakin mahdollista. Pluton ja Marsin trini tarkentuu 10.08.
Uranus puolestaan aktivoi Marsia Täydenkuun aikaan tarkalla trinillä. Haluat vapautua negatiivisilta vaikuttavista tunnelmista ja pitää hauskaa. Riskien ottaminenkaan ei tunnu nyt kovin vieraalta ajatukselta. Tunnet voimakasta halua irrottautua aiemmista rajoituksista ja tylsistä rutiineista. Sen sijaan uudet aktiviteetit ja ihmiset kiinnostavat sinua. Luotat vaistojesi toimintaan ja ne ohjaavatkin sinua tarkasti. Jos olet ymmärtänyt ottaa neptuuniset ja saturniset varoitukset vakavasti etkä rakenna toimintaasi huteralle pohjalle, Uranuksen ennakkoluulottomuudella värjätty Mars voi johtaa sinut yllättävien mahdollisuuksien äärelle. Innostat ideoillasi todennäköisesti myös muita. Tärkeää on uskaltaa poiketa tavanomaisista malleistasi ja kokeilla jotain uutta.
Saturnukselle osuvat aspektit
Saturnuksen ja Neptunuksen yhtymä on Täydenkuun aikaan alle 1° tarkka. Nyt on aika työstää omaa epävarmuutta ja mahdollista syyllisyyden tunnettakin. Väärien johtajien seuraaminen tuottaa ennemmin tai myöhemmin pettymystä. Pilvilinnoista unelmoiminenkaan ei tuota pysyvää tulosta, joten on aika laskeutua takaisin tosiasioiden äärelle. Itsensä huijaaminen johtaa vain pettymyksiin, pelkotiloihin sekä päihteisiin tai muihin riippuvuuksiin pakenemiseen. Tarkista siis unelmiesi realistinen toimivuus. Etsi toiveillesi ja haaveillesi toteutettavissa olevat puitteet ja tee etenemisestä strukturoitu suunnitelma. Muista tehdä myös varasuunnitelmia, sillä niitä tulet varmasti tarvitsemaan. Varasuunnitelmien tekeminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että alkuperäinen strategia ei olisi toteutettavissa tai toteuttamisen arvoinen. Varasuunnitelmien tarkoitus on auttaa odottamattomien ja ennalta arvaamattomien tilanteiden ylittämisessä. Keväälle 2026 asti Neptunuksen ja Saturnuksen kulkiessa rinnakkain kohtaat varmasti erilaisia houkutuksia, joiden tarkoitus on testata, miten vahvasti itseesi ja omaan asiaasi uskot.
Satunuksen ja Uranuksen tarkka sekstiili aktivoi ennakkoluulottomaan ja kekseliäiseen toimintaan, jossa voit hyödyntää aikaisempaa tieto-taitoasi. Voit rikkoa saturnisia rajoja tai saavuttaa strukturoitua järjestystä uranisen kaaoksen keskelle. Niin tai näin, voit tehdä elämässäsi erittäin toimivia rakenteellisia muutoksia. Voit irrottautua rajoittavista tai jopa haitallisista tavoista. Vaihtoehtoisesti voit uudistaa jotain käytäntöä paremmin tämän päivän tarpeisiin sopivaksi. Luovuus saa nyt tarvittavan muodon ja rakenteen, jotta se voi kulminoitua merkittävään saavutukseen. Muistathan, että uudistus ihan vain uudistuksen vuoksi ei välttämättä tuota haluttua tulosta. Mutta jos tarkkailet elämääsi hetken kuin ulkopuolisen silmin, voit nähdä yllättäviäkin uudistusta tarvitsevia kohteita. Voit myös inspiroitua keskustelemalla ajatuksistasi muiden kanssa. Tarkoitus on löytää keinoja, jotka helpottavat elämää. Se, onko kyse suuresta vai pienestä korjausliikkeestä, ei ole tärkeää. Merkityksellistä on, että otat haasteen vastaan ja ryhdyt toimiin. Kun jaksat keskittyä toimintaan pitkäjänteisesti, pääset lopulta nauttimaan parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta. Saturnuksen ja Uranuksen sekstiili tarkentuu 12.08.
Täydenkuun vaikutusalueet ja affirmaatiot
Voimakkaimmin tämä Täysikuu vaikuttaa kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipisteitä 13°-20° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Täysikuu aktivoi nyt 05.-12.08. syntyneen Leijonan kartalla parisuhdeteeman, 05.-12.11. syntyneen Skorpionin kartalla kotiin liittyvät teemat, 01.-08.02. syntyneen Vesimiehen kartalla egoon ja itseilmaisuun liittyvät teemat sekä 03.-10.05. syntyneen Härän kartalla työteeman.
Täydenkuun affirmaation teemat ovat nyt ystävyys, aatteellisuus, samanhenkisyys, kollektiivinen yhteys ja vapaus.
Täysikuu Vesimiehen merkissä 17°00 lauantaina 09.08. klo 10:55 EET/EEST*.
Kuun edellinen vaihe: Uusikuu Leijonan merkissä 24.07.2025
Vesimies-Täysikuun energioita myös Astrologian äärellä -striimissä 02.08.
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
